perjantai 17. tammikuuta 2014

Jouluisia 2013 - Mikkeller Via Til Fra 2013

Taas oli hieman aikaa tutustua yhteen itselleni ennalta tuiki tuntemattomaan jouluolueen. Alkon suppeaan jouluvalikoimaan tämä ei luonnollisesti ilmestynyt,  joten päätin kyseisen pullon hankkia siltä samaiselta Ruotsin-reissulta, jonka Santa's Little Helperin arviossakin mainitsin. Kyseessä on Mikkellerin vuoden 2013 Via Til Fra. Tätä tanskalaista jouluolutta on valmistettu hieman eri nimillä sekä ainesosilla jo vuodesta 2007. Se on tyyliltään vahva porter, höystettynä muutamalla jouluun sopivalla mausteella. 
Panimo - Mikkeller (De Proef Brouwerij)

Olut - Via Til Fra 2013

Maa - Tanska

Tyyli - Porter

Speksit - 8% / ? EBC / ? EBU

Olut on väriltään, mitäpä muutakaan kuin mustaa. Sen päälle syntyy siinä kauan säilyvä, todella runsas, tummanruskea vaahtokukka. Tuoksu on portterille epätavallisen hedelmäinen. Vahva kahvisuus muistuttaa kuitenkin, ettei tämä ole mikään IPA, vaan selkeästi täysiverinen porter. Tämän todistaa myös maku. Olut on vahvan paahteinen sekä kahvinen. Lisäksi siinä maistuu siihen lisätyt joulumausteet sekä sopivan vahvan humaloinnin tuoma katkeruus. Kaiken kaikkiaan lämmin makumaailma. Tähän kun vielä lisää lähes samettisen, hiilihapoiltaan pienikuplaisen suutuntuman, on lämminhenkinen joulu-porter valmis. Hyvä valinta mielen sekä kehon lämmittäjäksi kylmänä talvipäivänä.

39/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti